Kulma21-toimitilat-helsinki- terassi@2x

Kulma21 on arkkitehdin unelma

Arkkitehti Hanna Koskela iloitsee NCC:n kehityshankkeesta, jonka myötä ikonisesta KY-talosta syntyy uusi Kulma21. ”On hienoa päästä puhaltamaan uutta henkeä vanhaan rakennukseen ja nostamaan se uudelleen loistoonsa”, Koskela sanoo. KY-talo uudistetaan monipuoliseksi modernia työkulttuuria edistäväksi toimitilaksi, johon pääsee muuttamaan 2023.

Koskelalla, kuten niin monella muullakin Helsingissä asuneella, on KY-talosta muistoja opiskeluajoilta. Erityisen mielenkiintoiseksi hankkeen tekee se, että talo on pyörähtänyt Koskelan työpöydällä jo aiemmin joitakin vuosia sitten.

”Silloin asia ei harmikseni edennyt, mutta nyt on ollut sitäkin upeampaa päästä mukaan näin kiinnostavaan hankkeeseen”, arkkitehtitoimisto Tengbom Oy:ssä työskentelevä Koskela hymyilee.

Korjausrakentamisesta innostuvaa Koskelaa kiinnostaa KY-talon vaiherikas historia. Vuonna 1941 valmistuneen talon suunnittelivat arkkitehdit Toivo Paatela ja Seppo Hytönen, ja talo rakennettiin alun perin opiskelijoiden asuntolaksi, vaikka käyttötarkoituksena vilahti hotellikin.

”Vuosien saatossa käyttötarkoitus on muuttunut asumisesta toimistoiksi, kun 1970-luvulla käyttötarkoitus määritettiin asemakaavassa liiketilojen korttelialueeksi. Rakennus on ollut vuosia vajaakäytöllä, joten on mahtavaa, että talo saa uuden elämän”, Koskela tuumii.

Kulma 21_Tengbom_Satu Tervo, Hanna Koskela, Minna Hulkkonen

Kuvassa Kulma21-hankkeen tiimiä Tengbomin toimistosta: Satu Tervo (vas), Hanna Koskela ja Minna Hulkkonen. Katja Krooka ei päässyt kuvaan mukaan. Kuva: Tengbom

Kohde tarjoaa paljon mahdollisuuksia

Vaikka nyt ollaan uusimassa ikoniseksi luonnehdittua historiallista KY-taloa, arkkitehti ei ota suunnittelusta paineita. Nykyisessä asemakaavassa rakennus ei ole suojeltu, mutta se kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY-listaukseen.

”Kaavoittajan, rakennusvalvonnan ja kaupunginmuseon kanssa on todettu, että vaikka asemakaavamuutos vedettiin aikanaan pois, sen yhteydessä määritetyt suojelutavoitteet huomioidaan, joten elämme sen mukaan kuin rakennus olisi suojeltu”, Koskela toteaa.

”Talo tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Se on alun perin toteutettu rungoltaan asunnoiksi, mutta soveltuu pilaripalkkirakenteen ansiosta melkein mihin vain, runkosyvyyden ja esimerkiksi ikkunajaotusten sanellessa omat reunaehtonsa. On toki taloteknisesti aina haastavaa tehdä uutta vanhan päälle.”

Kerrokset 1–6 sallivat vain ns. palauttavia toimenpiteitä. Suurimmat muutokset kohdistuvat seitsemänteen kerrokseen, joka toteutetaan käytännössä kokonaan uudestaan alkuperäistä ajatusta kunnioittaen ja olemassa olevat rakenteet huomioiden.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Peruskorjauksen tavoitteena on nostaa rakennus takaisin alkuperäiseen arvoonsa sekä korostaa talon ominaispiirteitä, jotka ovat vuosien saatossa tehtyjen muutosten aikana haalistuneet. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, julkisivuun palautetaan asioita, jotka ovat joskus olleet olemassa.

”Julkisivumateriaalina oleva rappaus tulee säilyttää, mutta sen sävyä on tarkoitus muuttaa nykyistä vaaleammaksi, jolla halutaan korostaa rakennuksen alkuperäistä asemaa katukuvassa. Alkuperäisestä rappausväristä ei ole varmuutta, mutta purkutöiden aikana asiaan voidaan saada vielä lisää selvyyttä.”

”Julkisivussa oleva nykyinen tiiliklinkkerilaatoitus uusitaan niin ikään alkuperäisen kaltaisilla harmailla luonnonkivilaatoilla. Myös kaikki ikkunat uusitaan lukuun ottamatta toisen kerroksen alkuperäisiä puisia ikkunoita, jotka pyritään kunnostamaan suojelutavoitteiden mukaisesti”, Koskela kuvailee.

152-Tengbom_KY-Talo_KATU_FINAL_22012021

Havainnekuva: Oladesign

Purkutöissä voi löytyä aarteita

Vanhan rakennuksen uudistaminen vaatii Koskelan mukaan hieman salapoliisityötä, sillä moni asia selkenee vasta purkutöiden aikana. Vanhoja piirustuksia tutkitaan ja rakenteita selvitellään työmaalla koputellen. Vanhat valokuvat ja rakennushistoriaselvitys tuovat lisävaloa tekemiseen.

”Moni asia on tässä vaiheessa vielä epävarmaa, mutta etenemme purkutöiden mukaan ja reagoimme tarpeen mukaan. Rakenteiden osalta voi tulla yllätyksiä, jotka vaikuttavat myös korjausrakennustöihin. Vanhan talon yllätyksellisyys tekee työstä erityisen mielenkiintoista”, Hanna tuumii.

”Tässä hankkeessa ei vedetä uutta vanhan päälle, vaan tutkitaan, avataan, puhdistetaan ja huomioidaan rakennushistoriallisesti tärkeät ja alkuperäiset asiat. Rakennus on elänyt vuosikymmenien saatossa monin tavoin, mutta toivon, että purkutöiden aikana löydetään vielä vanhoja aarteita.”

Excellent - ensimmäisenä Suomessa

Vanha KY-talo muuntuu parissa vuodessa Kulma21:ksi. Kohde on Koskelan mukaan monin tavoin ainutlaatuinen niin sijaintinsa kuin 80-vuotisen historiansa perusteella. Kohde on myös suuren mielenkiinnon kohteena kaupunkilaisten silmissä.

Kulma21 on ainutlaatuinen siksikin, että kohde toteutetaan BREEAM-ympäristöluokituksen Excellent-tasolle uusimpien korjausrakentamisen kriteerien mukaan ensimmäisenä Suomessa. Koskelan mukaan BREEAM-vaatimukset varmistavat, että kaikki toteutetaan niin hyvin kuin mahdollista.

”Meidän tehtävämme on yhdessä NCC:n kanssa pitää koko vyyhti kasassa rakennushistorialliset arvot ymmärtäen ja viranomaisten kanssa keskustellen. Korjausrakentaminen vaatii paljon yhteensovittamista eri osapuolien kanssa”, Koskela summaa.

KULMA 21

  • NCC kehittämässä hankkeessa Vanha Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan KY-talo uudistuu monipuoliseksi, hyvän huomisen työkulttuuria edistäväksi toimitilaksi. Uudistus toteutetaan vanhaa kunnioittaen ja perinteitä arvostaen.
  • Talolla on uniikki historia asumisen, opiskelijaelämän, liiketoiminnan ja viihteen keskuksena.
  • Kohde toteutetaan BREEAM ympäristöluokituksen Excellent-tasolle uusimpien korjausrakentamisen kriteerien mukaan ensimmäisenä Suomessa.
  • Kulma21 sijaitsee keskeisellä paikalla Pohjoisen Rautatiekadun ja Fredrikinkadun kulmassa monipuolisten palveluiden ja liikenneväylien äärellä.
  • Kulma21 tarjoaa 7 600 neliömetriä vuokrattavaa toimitilaa.
  • Lue lisää ja tutustu toimitiloihin: kulma21.fi

Jaa artikkeli:

Muita mielenkiintoisia uutisia

Korjausrakentaminen kiehtoo ja kiinnostaa

21.06.2021
NCC tunnetaan uudiskohteiden kiinteistökehittäjänä, mutta myös korjausrakentamishankkeistaan, joiden myötä vanhat rakennukset palautetaan uuteen loistoonsa. ”On hienoa päästä jatkamaan...

Kulma21 katsoo kestävään tulevaisuuteen

27.05.2021
Vanha ja kunniakas Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan talo Helsingin keskustassa saa uuden elämän Kulma21:nä. NCC uudistaa kohteen perinteitä arvostaen BREEAM-ympäristöluokituksen uus...